Posts

Vuoden 2023 tyhjentyneet - ja vähän tämänkin vuoden

Image
66 tyhjää tuotetta koko vuodelta 2023 ja vähän helmikuultakin.  Blogi vietti hiljaiseloa viime vuoden, mutta koko aika laitoin sivuun tyhjiä tätä päivitystä ajatellen. Tällä kertaa en jaksa käydä yksitellen kaikkia tuotteita, mutta mainitsen mitkä erottui selkeästi edukseen ja mitä en suosittele lainkaan.  Ostolakossa 2022 loppusaldoksi tuli 166 joten vuonna 2023 tyhjeni peräti 100 (!!) tuotetta vähemmän. Suurin osa silloin tyhjentyneistä oli purkkien jämiä joita oli suhteellisen helppo kuluttaa pois, mutta ero on silti huomattava ja haluan läpi käydessä hieman arvioida miksi niin on. Miten omat tottumukseni ovat muuttuneet tai vakiintuneet? Olenko vain laiskuuttani käyttänyt tuotteita vähemmän? Mikä on paremmin ja huonommin entiseen nähden? Miten tästä eteenpäin? Selkein ero näkyy suihkukategoriassa. Viisi vartalokuorintaa ja vain yksi suihkusaippua. Siirryin käyttämään palasaippuoita vartalon pesuun enkä näe palaavani entiseen. Suklaakekseiltä tuoksuva Dopin suihkusaippua on hankitt

Kauneustavoitteet 2023 + Eteenpäin luovutettuja tuotteita

Image
  Edetään jo yli puolen välin helmikuuta, silti koin aiheellista täsmentää mitä tälle vuodelle on luvassa kauneuden, kosmetiikan ja blogin suhteen. Viime vuoden "ostolakossa" oli haasteena kuluttaa mahdollisimman monta purnukkaa tyhjäksi sekä päivittää tänne edistymistä lyhyin arvosteluin ja saatesanoin. Yhteenlaskettu tulos oli viimeisin postauksen mukaan 166 kappaletta tyhjentyneitä, mutta varmasti joitakin tippui laskuista. Silti, tulos on huikea ja samalla hämmentävä. Kuten aiemmin olen jaksanut mainita, kokoelmassani oli paljon purkinjämiä joiden tyhjentäminen ei ollut yhtä vaikeaa kuin täysinäisten kuluttaminen. Ostolakko ei muutenkaan ollut täysin ehdoton ja hankin toisinaan täydennyksiä. Heräteostoksia tuli tehtyä, mutta selkeästi vähemmän kuin muina vuosina. Tavoite oli kartoittaa omia tottumuksia ja suhteellistaa kuluttamistaan. Rakkaudesta kosmetiikkaan en aio koskaan päästä yli, se on rakas harrastus vielä pitkään.   En ajatellut tälle vuodelle ottaa samanlaista h

Ostolakossa 2022: Talven tyhjät ja loppusanat

Image
Olen viivytellyt vuoden viimeisten tyhjien kanssa kunnes muuttostressi lievittyy. Tuotteiden käyttö on jäänyt muuttamisen takia vähemmälle senkin vuoksi että puolet purnukoista on työhuoneella odottamassa hakemistaan. Punnitsin käsissäni pinkkiä muovikassillista tyhjentyneitä ja huokaisin ensin syvään, sitten kuvia ottaessani tajusin että kertyneet alkavat yhä enemmän toistaa itseään. Tämä tarkoittaa suosikkien vakiintuvan ja herätehankintojen vähenemistä. Voin siis vihdoin harkita uudelle vuodelle uutta tavoitetta, "ostolakko" ei siis jatku entisellään mutta ostamiset teen jatkossa harkitummin. Kosmetiikkaan ja sen hankkimiseen liittyy itsellä paljon tunteita, se oli selkeästi pahimpina pandemian aikoina turvasatama ja nopean tyydytyksen lähde. Tuntui paremmalta hankkia hyvältä tuoksuva tuote kuin pussillinen irtokarkkia. Itsensä puunaaminen toimi eheyttävänä eskapismina silloin kun kollektiivinen huoli oman ja muiden terveydestä oli eniten pinnalla. Luovutin melko paljon it

Ostolakossa 2022: Loppukesän tyhjät ja muuttosiivousta

Image
Tyhjennystahti laantunut, kuluneen neljän kuukauden ajalta "vain" 34 tyhjää + 9 poistoon mennyttä eli yhteensä 43 kappaletta. Totta puhuen alan kyllästyä purkkimäärän näkemiseen. Se tyytyväisyys kun saan yhden lisää tyhjäksi on palkitseva, mutta lopputuloksen todistaminen lannistaa hieman. En oikeasti tarvitse tätä kaikkea ja vaikka rakastan kosmetiikkaa en rakasta kaikkea kosmetiikkaa. Joukossa jonkin verran tuttuja ja pitkään perässä roikkuneita. Muutamakin joita ei kosmetiikaksi voi laskea, mutta joista haluan sanoa pari sanaa. Vaikka tähän määrään kului jo useampi kuukausi ja olen onnistuneesti vältellyt uuden hankkimista, turhauttaa silti kuinka monen kohdalla en ole taaskaan erityisen vakuuttunut. Minimalismi ei houkuta toisin kuin optimointi, olen tämän operaation myötä löytänyt selkeät suosikkini ja se on ollut melkoisen kahlaamisen tulos. Käydään vielä loppuvuosi läpi ennen kuin tehdään lopulliset johtopäätökset. - Garnier SkinActive Micellar Vitamin C puhdistusvesi

DIY Plumping huulikiilto

Image
Miten ikinä voisi kääntää Suomeksi sanan plumping. Onko pullistava hyvä? Toivon kuitenkin kaikkien ymmärtävän mistä puhutaan eli tutummin huulituote joka lupaa täyteläisempiä huulia stimuloimalla niitä. Olen lukenut siihen käytettävän chiliä, inkivääriä, kanelia ja piparminttuöljyä. Tässä reseptissä käytän jälkimmäistä. Tällainen lyhyt yksinkertainen päivitys niille kaltaisilleni jotka ovat joskus menneet hankkimaan huulikiillon eikä oikein saa sille käyttöä. Tämän ostin joskus Saksan reissulla, joku marketin oma halpamerkki ja kustansi parisen euroa jos sitäkään. Sävyssä eikä tuotteessa sikäli ole mitään vikaa, se ei vaan erotu millään tavalla joukosta miksi ennemmin tarttuisin siihen enkä toiseen. Yleensä tämän sortin jutut ovat päätyneet huulirasvaksi iltatoimien yhteyteen.  Päänsisäinen kotikemisti alkoi yhdistelemään mahdollisuuksia ja kokeilin lisätä muutaman tipan 100% eteeristä piparminttuöljyä putkiloon. Loin siinä samassa oman pullistavan huulikiiltoni joka tuntuu huulilla mu

Uudet hankinnat - Huhtikuu... heinäkuussa..

Image
Bloggaajan huomautus: Toukokuussa karkasin Ranskaan yli kuukaudeksi ja kaikki jäi siltä osin tauolle, lomailu jatkui Suomeen palatessa ja nyt vasta saan julkaistua huhtikuun hankinnat. Ranskassa ollessa en juuri hankkinut täydentävien lisäksi mitään erityistä joten toukokuun hankintoja ei ole erikseen luvassa. Mainitsen tuotteiden alkuperän sitä mukaan kun niitä täällä ilmenee. Keskityin käyttämään hyväksi todettuja jo hankittuja juttuja loppuun ja iho kiitti kovasti. Lisäksi kuten huomaatte huhtikuun hankinnat täytti sen kiintiön ettei Ranskassa tehnyt edes mieli koluta kosmetiikkahyllyjä erikseen mikä on minulta perin kummallista. Notino  yht 57.80e  alekupongin kanssa Heliocare sävytetty aurinkovoide spf50 light  22.90e Ziaja Cupuacu itseruskettava voide  x2 yht. 11.80e Ziaja Massage Oil selluliitin hoitoöljy  4.50e Instituto español Aloe Vera vartaloöljy  3.90e Instituto español Argan vartaloöljy  3.90e Instituto español Coco vartaloöljy  4.05e Instituto español Rosehip  3.90e Kori

Ostolakossa 2022: Huhtikuun tyhjät

Image
Huhtikuun tyhjiä on kuvassa 13 kappaletta. Kun lasketaan aiemmat kuukaudet yhteen tyhjiä on tähän mennessä 97 eli melkein sata! Joutunen tässä kohdin henkäisemään että alkuvuoden ostolakko on ollut menestys, mutta alan höllentämään hankintojen suhteen kuten tulette huomaamaan. Lisäksi olen lähdössä piakkoin reissuun niin sieltä aion hankkia kaikkea paikallista ihanuutta kokeiluun.  Ottanen perinteeksi alkuvuoden tyhjennysoperaation ettei tämänlainen pääse toistumaan että nurkissa roikkuu tippaa ja jämää jota panttaa syystä tai toisesta. Määrästä kuitenkin huomaa että tahti alkaa rauhoittua. Alkaa olemaan oikeastaan täydennysten paikka. Cien Nature's Beauty Argan hiusnaamio  Uutuus lempishampoo-ja hoitoaine-sarjaan Lidlestä. Tuoksu on sama ja hiusnaamio oikein pätevä vaikka koen pelkän hoitoaineen riittävän itselleni. Käytin tätä hieman toisin. Sekoitin naamion joukkoon Cassia-yrttiä ja käytin sillä tavoin syvähoitona. Hankin tätä uudestaan kun haluan toistaa saman hiushoidon. Edull